Katsokaas, olen jo näin söpö tyttö seisomaan!
Olen saanut paljon kehuja kasvamisestani ja minua on myös kylillä kehuttu oikein kovasti – toivonkin, että minusta kuoriutuu kaunotar. Enpä tiedä kyllä siitä enempää. Enemmän olen keskittynyt itse erilaisten uusien asioiden oppimiseen.
Pehmoleluhiiri kuoriutuu jo kivasti, jos ensin nyhtää sen jalan kokonaan pois… Isäni, tuo vallaton vekkuli, opetti minulle tämän jalon taidon. Akan lenkkarista otin vain hiukkapikkasen kantaosan päälinahkaa – ei haittaa kävelyä eikä riitele silmään, kun on siellä silmättömällä puolella kenkää. Mun mielestä.
Kengän omistaja oli kuitenkin eri mieltä, mutta hän onkin erityisen pikkumainen, kun kengistä on kyse. On aidannut rakkaat ja arvokkaat(?) kenkänsä naulakon alla aidalla – kuvitelkaa, miten alkeellista! Kun pääni mahtuu aukosta tai kolosta, sulloudun karva kerrallaan kenkähyllyyn kokonaan ja annan sen juosta etsimässä, minne olen kadonnut. Nyt jo osaa tuo piika paikallistaa minut, ja kuulemma näin ovat sukuni kuuluisat naiset jo kauan ennen minuakin toimineet – mutisee jotain epäselvää sukuviasta. Jätin pöytäkirjaan eriävän ja ruskean mielipiteen. Pitäkööt kenkänsä. Aurinko näyttää alkavan paistaa lempipaikassani, joten seuraavalla kerralla lisää kuulumisia.