Tässä kirjoittelen uroksen ajatuksia. Kesä oli mielestäni ihan uskomaton, mutta palvelusväki on touhottanut selän takana koko kesän jostain. Enpä ole sille ajatusta uhrannut sen paljon. On ollut mukavaa puuhasteltavaa.
Isi ja äippä ovat koko ajan hökeröitäneet jostain Lemmy-vauvasta. Jossain vaiheessa meille tuli mun omalla nimellä postia ja siellä oli sellainen pyyhe, jossa oli pissaa ja kakkaa ja se haisi ihan muutenkin pieneltä koiralta. Sitä mä sitten nuuhkin oikein olan takaa ja noi ihmiset kutsuivat sitä rättiäkin Lemmyksi. Ja kuka ihminen oikeasti lähettelee tollaista postia…Tää on siis jotain tosi outoa…
Mulla on sellanen maailman paras lelu, jonka nimi on Lehmä. Pari kertaa se on mennyt vaihdettavaksi uuteen. Ekaks kun mä ihan pienenä tutkin, mitä se oli syönyt, ja toisen kerran nyt heinäkuussa, kun mun mummo oli sitä mieltä, että se piti ehdottomasti suolestaa ateriaksi.
Sain sitten kyllä heti uuden, mutta vähän yllärinä mulle se tuli, että sehän vinkui!! Olin alkuun hädissäni, että siihenhän sattuu, mutta äippä tuli neulan kanssa vähän sohimaan ja johan Lehmälläkin alkoi mieli parantua ja yhteinen leikkimme taas sujua! Jännenpää jännää tässä on se, etten oikein käsitä, mitä eroa on Lemmyllä ja Lehmällä…
Sitten muutama viikko sitten me lähettiin jonnekkin autolla. Matkaan lähteissä mä vähän pelkäsin, että taas noi ihmiset lähtee jonnekin reissuun sinne Tahimaaseen ja jättävät mut mummon muiluutettavaksi viikko tolkulla.
Noh, vihdoin päästyämme perille mä tapasin kolme, ajatelkaa KOLME sellasta marsun kokoista ynisijää ja sitä yhtä mulle kauheesti esiteltiin ja sekin oli Lemmy! Siis montako niitä oikeesti voi olla??? Vähän samalta se tuoksui kuin se rätti joka oli meille postitettu aikaisemmin ja olihan muuten ihan kivan oloinen rotta, mutta mun ajatukset oli jossain ihan muualla, kun siellä TUOKSUIKIN TYTTÖ!!! Voi pojat.
Se tyttö esiteltiin mulle, mutta niin intensiivisillä tuoksuilla mulle oli ihan sama, mikä sen typykän nimi on. Mukana tutustumistilaisuudessa oli myös Mosse, jonka kanssa eka keskenämme vähän leviteltiin sähköposteja sen tädin kukkapuskiin, jossa oltiin kyläilemässä, ja vaihdettiin noin muutenkin kuulumisia. Meitä ollaan kuulemma välillä sekoitettu toisiimme, eli siis kyseessä ei voi olla kuin kaksi mahottoman komeaa jätkää! Vähän olikin kuin ois peiliin katsunut, kun Mossen tapasin. Ja luonteemmekin sointuivat niin hyvin yhteen. Olemme molemmat niin kovin sosiaalisia ja ystävällisiä kaikkia kohtaan.
Jäimme sitten Mossen kanssa tutustumaan lähemmin siihen tytsyyn ja minun perheeni lähti takaisin kotiin. Vähän mulla kuulemma oli alkuunsa hakusessa, mitä olis pitänyt sen tytskyn kanssa tehdä. Se tyttö ja Mosse lähtivät kans koteihinsa, mutta tulivat seuraavana päivänä takaisin ja sitten mä olin kuulemma kuin vanha tekijä ja suoriuduin hyvin tyttöhommista.
Mä jäin sitten vielä yöksi sen tädin luokse, kunnes äippä tuli hakemaan mua seuraavana aamuna. Jotain ne juttelivat sienimetsään lähdöstä, mutta taasen tilanteeseen tuli vähän muuttujia. Sienet jäivät sitten metsään ja jouduimme lopulta vähän kiirehtimään, että mamma kerkisi iltavuoroon kotikunnalle töihin.
Täällä kotona mun mieli on jotenkin ollut kovin sekaisin tän miehistä miestä tyydyttäneen reissun jälkeen. Ruoka ei ole maistunut entiseen tapaan ja äippää olen vahtinut ekstratarkkaan, ettei se vaan käy vieraissa koirissa. Muutaman kerran se on tullut muka töistä kotiin ja haisee ihan koiralle. No, näistä ollaan päästy sopuun lopulta, kun äippä kertoo terkkuja koirakavereilta Viiviltä ja Hilmalta.
Tänään sattui vahinko, josta en todellakaan ole ylpeä, enkä siitä haluaisi paljon huudella. Takapihalla jotain siinä tutkailin ja eksyin marjapuskien ja aidan väliin…. Puskat vain heiluivat ja äippä huuteli, mitä siellä duunailen. No, pakkohan se oli lopulta myöntää, että jumissahan täällä ollaan. Hyvin hiljaa ynähtelin, että tulkaa nyt hyvän tähden auttamaan, mutten kehdannut lujaa huutaa kuitenkaan. Äippä kuului sitten lähestyvän ja samalla tyhmyyttään tokaisi tilannetta ihmetelleelle naapurille, että koiraa pitää mennä pelastamaan puskasta. Onneksi äippä teki vähän koloa, mistä pääsin sitten aukealle. Boston kun on kuin vanha kunnon Helkama: ”Vain pakki puuttuu” !
Mä lähden kuulemma näytelmiin. Kai siellä taas on se sellainen näyttäytyminen, kun äippä tokas isille, että ruoka-annoksia pitää taas pienentää. Yleensä viikko ennen sitä typerää seisoskelua on aina kärsimystä. Ruokaa saa vain koko ajan vähemmän ja vähemmän ja lopulta ei ollenkaan. Noh, sitten kun se on ohi, saan yleensä jotain tosi omnom syötävää! Saas nähdä, onko koko homma vain suunnittelua.
Nyt äippä vaihtaa vaatteita siihen malliin, että ollaan vissiin lenkille lähdössä. Ulkona onkin aivan ihana auringonpaiste. Kaippa tästä on pakko lähteä juoksentelemaan ja sen jälkeen lempipaikalleni liiterin oven eteen palvomaan aurinkoa nenä kohti taivasta! Täytyy nauttia, kun vielä voi! Kohta pitää taas alkamaan pukeutua lähes Michelin-ukoksi ja silti palelee!
Nuuskitaan nyt aurinkoisia kelejä ja palaillaan astialle myöhemmin!
Dax – Boston centleman