Harrastuksia

Koirien kanssa voi nykyään harrastaa mitä moninaisimpia lajeja sekä harrastus- että kilpailumielessä. Harrastuksiin voi kehitellä omiakin ”lajeja” tai sitten harrastamista voi tehdä ohjatuissa ryhmissä. Monelle rodulle on kehitetty omia rodunomaisia lajeja sekä kokeita, joihin koirien taipumukset ovat yleensä suurimmat. Joillakin roduilla vaaditaan tulos rodunomaisesta kokeesta, jotta koira voisi saavuttaa esim. muotovalion arvon (katso). Joihinkin kokeisiin koira saa osallistua rodusta tai roduttomuudesta riippumatta. Harrastuslajit lajista riippuen ovat avoimia kaikille koirille tai vain rajoitetuille roduille.

Miksi harrastaa koiran kanssa?

Koiran kanssa harrastamiseen on monia hyviä syitä. Harrastus tarjoaa koiralle ja sen ohjaajalle yhteistä tekemistä, parantaa heidän välistään suhdetta sekä antaa hyvän syyn omistaa koira. Ohjaajalle koiran kanssa harrastaminen antaa mielekästä tekemistä vapaa-aikana, tapaamisia uusien ihmisten kanssa, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, tietoa koirista ja etenkin omasta koirasta, ulkoilua ja liikkumista luonnossa sekä paljon muuta. Koiralle harrastaminen tarjoaa vaihtelua elämään, mahdollisuuden toteuttaa koiramaisia käyttäytymistarpeitaan, liikuntaa ja toivon mukaan hyvinvoinnin lisääntymistä. Haittapuolia harrastamisessa ilmenee, jos koira ei sovi ohjaajan haluamaan harrastukseen, harrastus aiheuttaa koiralle hyvinvoinnin vähenemistä tai harrastaminen koiran kanssa muuttuu pakoksi. Ongelmia voi aiheuttaa myös sopivan harrastuksen tai harrastuspaikan löytäminen, etenkin jos omalla paikkakunnalla ei mahdu harrastusryhmiin tai ne on tarkoitettu vain ihmisille, jotka haluavat kilpailla koiransa kanssa.

Harrastamiseen liittyy myös koiran kaikenlainen aktivoiminen ja virikkeellistäminen, jotka eivät vaadi erityisiä harjoitusryhmiä tai kouluttajaa. Koiran kanssa voi samoilla metsässä, harjoitella erilaista nenätyöskentelyä, kiipeilyttää koiraa, opettaa sille temppuja jne.

Kilpaileminen koiran kanssa

Monet harrastuslajit tähtäävät kokeisiin tai kilpailuihin – joko niihin ei pääse mukaan ellei tavoitteena ole jonkinlainen kilpaileminen tai niiden opettaminen perustuu koesääntöihin. Tämä on tavallaan hyvä, koska silloin asiat opetetaan koiralle oikein ja turvallisesti (esim. agility), mutta toisaalta voi karsia (aiheellisesti tai aiheettomasti) lajin parista pois sellaisia, jotka eivät kokeista välitä. Kilpaileminen koiran kanssa tuo lisää intoa harjoitteluun, jotain tavoiteltavaa ja mittareita, joilla voi mitata koiran kouluttamisen onnistumista. Kilpailemiseen liittyy valitettavasti myös huonoja puolia, kuten yleensä aina kun asioita aletaan vertailla toistensa kanssa. Koirien terveyden huomioiminen jalostuksessa voi joskus peittyä koirien hyvien kilpailullisten ominaisuuksien alle (esim. luustovaivat), koiria aletaan ns. kierrättää, jos kyseessä ei ole riittävän hyvä yksilö ko. lajiin (tai ohjaaja ei osaa kouluttaa sitä…), jotkut lajit ovat niin rajuja, että niiden seurauksena koirien terveys voi heiketä, jos siitä ei huolehdita (”urheilija ei tervettä päivää näe”) ja koirille voidaan asettaa liian kovin paineita mahdollisesti liian nuorena. Joillekin ohjaajille kilpailumenestys alkaa ohjata koiran kanssa olemista niin paljon, että koirasta tulee vain väline menestykseen ja jos sitä ei tule, koira saa kokea sen nahoissaan.

Onneksi nämä ilmiöt ovat marginaalisia eivätkä koske läheskään kaikkia ihmisiä, jotka kilpailevat koiriensa kanssa. Lisäksi kilpailemisen myötä monen rodun terveys- ja rakenneominaisuuksiin joudutaan panostamaan enemmän, koska ”vääränmallinen” tai epäterve rakenne ei kestä kilpailemista tai edes harrastamista (esim. liian lyhyet kuonot, vääntyneet raajat tai liian massiivinen runko). Kilpaileminen koiran kanssa on kuitenkin suurimmalle osalle ihmisistä hauskan harrastamisen jatke ja oman koulutusosaamisen mittaaja, jonka tuloksista saa nauttia kokeessa onnistumisen myötä.