Kevät on kennelyskän aikaa

Syksy ja kevät ovat erityisesti otollista aikaa kennelyskän leviämiselle. Kennelyskä on virusten ja bakteerien aiheuttama sekainfektio, joka oireilee koiralla sierainvuotona, tukkoisuutena ja yskänä. Bostoneilla myös reverse sneezing -kohtaukset ovat yleisiä kennelyskän alkuvaiheessa.

Kennelyskä tarttuu helposti pisaratartuntana koirien välisessä kontaktissa ja esimerkiksi koiranäyttelyissä tuomarin käsien kautta. Mikäli koiralla epäillään kennelyskää, olisikin parasta olla tapaamatta kavereita ja pysyttäytyä pois yleisötapahtumista sekä harrastusporukoista. Sama sääntö koskee koko talouden koiria. Hyväkuntoisen koiran kohdalla kennelyskä paranee yleensä parin viikon kuluessa itsestään, mutta pennuille, syvärintaisille roduille ja heikomman immuniteetin omaaville yksilöille tauti voi olla vaarallinen.

Oireista kärsivä koira tulisi pitää paitsi erossa muista, myös minimaalisella rasituksella. Kuten ihmisenkin vointi on heikko flunssaisena, niin myös koiran. Oloa voi helpottaa höyryhengityksellä: laita koira häkkiin, viereen astia, jossa kiehuvaa vettä ja esimerkiksi eucalyptus-pastilli ja peitä sekä astia että koira filtillä tai pyyhkeellä. Mikäli oireilu ei lopu tai pahenee, kuume nousee korkeaksi tai koiran yleisvointi huononee, on syytä hakeutua lääkäriin. Pentujen tai huonokuntoisten koirien kohdalla tilanne voi muuttua pahaksi nopeastikin.

Kavereita voi tavata jälleen kahden viikon kuluttua siitä, kun oireet ovat loppuneet.

Kennelyskään on olemassa rokote sekä nenäsumute, jotka tehoavat osaan tautikannoista. Ne on uusittava vuosittain. Rokote tai nenäsumute eivät suojaa kaikilta tartunnoilta, mutta voivat vähentää oireita. Varsinkin paljon muiden koirien kanssa tekemisissä oleville koirille suojaus on suositeltavaa.

Teksti ja kuva: Marika Helin